torstai 28. marraskuuta 2013

Leipomista talvea odotellessa...


Marraskuun loppupuolta jo eletään, eikä talvesta ole vielä tietoakaan. Yhdeksi päiväksi tuli talvi, mutta seuraavana taas satoi vettä... Jotain vuodenaikaan sopivaa teki mieli leipoa eikä ihan joulujuttuihin viitsinyt vielä siirtyä, joten sunnuntaina syntyi mausteinen kuivakakku banaanista, valkosuklaasta ja mantelista perusohjetta muokaten. 

Kakkutaikinaa tuli sen verran runsaasti, että tein siitä kaksi kakkua,

toisen perinteiseen torvelliseen  kakkuvuokaan ja toisen 

pikkukakun matalaan, pyöreään

kakkuvuokaan. Matalan pikkukakun sujautin pakkaseen

odottamaan, sillä ajattelin hyödyntää sen esim. juustokakun 

pohjana.

Banaanikakku

suorakaiteen- tai sydämenmuotoinen tai torvellinen kakkuvuoka (n. 2 l), noin 20 viipaletta tai noin 20 muffinia

5 dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
2 dl sokeria (käytin intiaanisokeria)
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 dl kermaa
3 kananmunaan
2-3 dl banaania soseena
1,5 dl juoksevaa margariinia

(valkoista suklaata rouhittuna, n. 2/3 Pandan suklaalevystä)
(1 pss eli 80 g mantelirouhetta)
(3 rkl lemon curdia)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,8 l) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 50-60 min. 

Anna kakun jäähtyä vähintään 10 min ennen kumoamista. 

Kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. 

Sihtaa kakun pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.
Kakkutaikinasta voi valmistaa myös muffinseja: jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy 

-> alkuperäistä reseptiä on vähän tuunattu omilla lisäyksillä, jotka merkitty sulkuihin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti