torstai 27. kesäkuuta 2013

Auraa ja hellettä

Helteestä huolimatta keittiö kutsui alkuillasta!
Roudasin S-Marketista kassillisen ruokatarvikkeita, mutta sieltä ostamani suklaalevy-ostoskassi oli niin herkullinen, etteivät painavat kantamukset tuntuneet helteessä juuri miltään :) Haittapuolena tosin on se, etä heti alkoi tehdä mieli suklaata. Kassakin tuntui olevan samaa mieltä.












Tänään pyöräytin tulevan viikonlopun nimiäisjuhlia varten jo etukäteen Aurajuustokierteitä. Nämä ovat näppärä pikkusuolainen tarjottava, josta tulee helposti laktoositon versio. Aurakiekkoset voi tehdä pakastimeen odottamaan varsinaista juhlapäivää. Täytteitä voi varioida mielensä mukaan, mutta Aurajuusto on ainakin takuuhyvä. Myös sitruunapestoa olen kokeillut tuorejuuston kanssa, samoin feta-pinaatti- sekä chili-tonnikalatäytettä. 

Näiden täytteeseen sujautin siis Auran, maustamattoman tuorejuuston ja emmentalraasteen lisäksi vähän silputtua kevätsipulia varsineen, ja mausteeksi rouhitun mustapippurin lisäksi tuli ripaus Provencen yrtit-sekoitusta. 

Taikina oli valmis iso lehtitaikinalevy, koska kuten monessa muussakin asiassa, myös leivonnassa oikaiseminen ja järjenkäyttö on sallittua :) Piirakkataikinat tulee yleensä tehtyä itse, mutta valmis lehtitaikina on tosi kätevä valinta tällaisten pikkusuolaisten tekoon.

AURAKIERTEET
n. 36 kpl 

1 pkt Sunnuntai Iso Lehtitaikinalevy (600g)
1 pkt Aura-juusto
1 rs Valio maustamaton tuorejuusto (kevyt 13%, laktoositon)
n. 0,5 dl emmental-juustoraastetta
1 kevätsipuli varsineen
mustapippuria, yrttimaustetta maun mukaan

1 kananmuna voiteluun
unikonsiemeniä pinnalle
muffinivuokia


Ota lehtitaikina sulamaan ohjeen mukaan. 

Silppua hyvin huuhdeltu kevätsipuli varsineen. Murusta sekaan Aura-juusto ja sekoita joukkoon juustoraaste sekä tuorejuusto. 

Mausta juustotäyte pippurilla ja yrttisekoituksella.

Jaa sulanut lehtitaikinalevy kolmeen osaan. Kauli jokainen osa ohuemmaksi levyksi, käytä tarvittaessa kaulimisessa apuna vehnäjauhoja. 

Levitä juustotäyte kaulitulle taikinalle, ja rullaa. Leikkaa rullasta n. 1 cm paksuja viipaleita. 

Aseta viipaleet muffinivuokiin, voitele kananmunalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. 

Paista uunissa keskitasolla 200-225 asteessa n. 13-15 min.



Ja eikun uuniin, kaverit!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti